Taidelähtöisten menetelmien avulla voidaan vahvistaa ihmisten itsetuntemusta, osallisuutta ja sosiaalisia taitoja. Niillä katsotaan olevan yhteys hyvään koettuun terveyteen. Taidelähtöiset menetelmät auttavat tekemään näkyväksi tunteita, asenteita ja arvoja sekä työstämään ja jäsentämään ongelmia ja haasteita. Menetelmä ei kuitenkaan ole itseisarvo, vaan se on väline asiakkaan monipuoliseen kohtaamiseen. Taidelähtöiset menetelmät ovat eräänlaisia vuorovaikutuksen välineitä. Ne toimivat vuorovaikutustilanteissa sanojen, eleiden ja ilmeiden tukena. Monet pystyvät ilmaisemaan itseään paremmin taidelähtöisen toiminnan kautta: monesti yhdessä tekeminen ja kokeminen voi olla paljon tuottavampaa kuin pelkkä puhuminen. Kun taidetta ajatellaan yhtenä hyvinvoinnin ulottuvuutena, siirrytään pois taiteen poikkeuksellisuudesta, kohti arkipäiväistä luovaa toimintaa. Tärkeäksi nousee jokaisen ihmisen oikeus omanlaiseen luovuuteensa. Taidelähtöisten menetelmien mahdollisuudet ovat loputtomat.
Luontotoiminta sosiaalialalla pohjautuu vihreään hoivaan (Green Care). Vihreä hoiva tarkoittaa luontolähtöistä toimintaa, jolla edistetään tavoitteellisesti ihmisen hyvinvointia ja elämänlaatua. Palvelut voivat olla joko luonto-, eläin-, puutarha-, maatila- tai metsäavusteisia. Luonnossa liikkuminen, maiseman katselu, luonnon aistivirikkeet, hiljaisuuden kokeminen, luonnonmateriaaleilla askarteleminen, vuorovaikutus ja läheisyyden tunne eläinten kanssa sekä onnistumisen ja osallisuuden kokemukset vaikuttavat positiivisesti mm. stressitilaan ja mielialaan.
Perhetyössä taidelähtöistä luontotoimintaa suunnitellessa kartoitetaan ensin perheen halukkuus osallistua lyhytinterventioon sekä lapsen toiveet. Vanhemmilta saadaan suostumus työskentelyyn, sekä retki- ja kuvausluvat. Turva- ja pelastussuunnitelma käydään perheen kanssa yhteisesti läpi. Osallisuutta ja kuulluksi tulemista lisää se, että lapsi tai perhe saa itse valita mieluisen metsäpaikan kodin lähiympäristöstä. Lyhytinterventiolle sovitaan aluksi myös pituus perheen toiveita kuunnellen. Lyhytinterventiot vaihtelevat viidestä kymmeneen tapaamiskertaan. Tapaamiset toteutetaan viikoittain. Toiminnan tavoitteet pohjautuvat perhetyölle asetettuihin tavoitteisiin. Tavoitteiden keskiössä voi olla asiakkaista riippuen esimerkiksi vuorovaikutustaitojen sujuvoittaminen, tunnetaitojen harjaannuttaminen, motoriset taidot, kielellisen kehityksen tukeminen ja rauhoittuminen. Tavoitteet ja käytettävät menetelmät kirjataan ylös ja käydään vielä läpi perheen kanssa ennen toiminnan varsinaista aloittamista. Lyhytinterventiolla on myös selkeä rakenne – aloitus, toiminta ja lopetus. Aluksi tutustutaan ja valitaan metsäpaikka. Jokainen tapaamiskerta ja käytettävät menetelmät on teemoitettu tavoitteiden mukaisesti. Lopussa käydään läpi toimintaa, kokemuksia, oivalluksia.
Materiaaleina taidelähtöisessä luontotoiminnassa käytetään mahdollisimman paljon luonnosta löytyviä materiaaleja, tietysti luontoa kunnioittaen. Luonto oppimisympäristönä tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia. Esimerkiksi kivet, kävyt, kepit ja oksat ovat paljon käytettyjä materiaaleja. Myös savi, myrkyttömät maalit, soittimet ja kuvatuki ovat vahvasti mukana toiminnassa. Pienten lasten kanssa suuressa roolissa on kielellisen kehityksen tukeminen esimerkiksi ympäristöä nimeämällä ja kuvatukea apuna käyttämällä. Myös laulut ja laululeikit, hieno- ja karkeamotoristen taitojen, sekä leikkitaitojen harjoittaminen luonnossa ovat tärkeä osa taidelähtöistä luontotoimintaa. Aisti- ja läsnäoloharjoitukset luontoa hyödyntäen opettavat rauhoittumista, keskittymistä ja läsnäoloa. Vanhempien lasten kanssa voidaan myös työstää syvällisemmin esimerkiksi minuutta, perhe- ja ystävyyssuhteita, vuorovaikutusta, tunteita ja kehon viestejä luonnon materiaaleja ja taidelähtöisiä menetelmiä hyödyntäen. Esimerkiksi omakuva savesta, tunnekehon rakentaminen, perhesuhteiden ja haastavien vuorovaikutustilanteiden läpi käyminen luonnon materiaalien ja leikillisyyden avulla ovat oivia keinoja työskennellä lasten ja perheiden kanssa. Toiminnan ohessa käydään ikätasoista keskustelua työstettävästä teemasta. Leikillisyys, mukava yhdessäolo, elämykset ja oivallukset ovat taidelähtöisen luontotoiminnan ydintä.
Toimintaa arvioidaan joka tapaamisen päätteeksi, sekä lyhytintervention päättyessä. Perheiltä on tullut toiminnasta paljon positiivista palautetta. Perheet ovat saaneet ideoita ja konkreettisia keinoja arkeen, ja lapset ovat nauttineet luontotoiminnasta sekä saaneet uusia elämyksiä. Luonto oppimisympäristönä on tuonut uusia näkökulmia niin perheille, kun perhetyöntekijöillekin. Perhetyön näkökulmasta työskentely kodin ulkopuolella toiminnallisten menetelmien avulla on tuonut työskentelyyn vaihtelua, ja kotiympäristössä aiemmin työstetyt teemat ovat saaneet uusia ulottuvuuksia. Perheiden sitoutuneisuus ja motivaatio perhetyöhön on lisääntynyt.
Taidelähtöisen luontotoiminnan lyhytinterventioita suunnittelee ja toteuttaa Kaisa Ishiguzo, työparinaan perhetyöntekijä Mari Otava.