HOI KOLIKOK!

Metsämörri on luontoa rakastava ja suojeleva satuhahmo, jonka on 1950-luvulla luonut ruotsalainen Gösta Frohm. Toiminta perustuu luontoa suojelevaan metsäretkeilyyn. Suomen Latu ry järjestää metsämörriohjaaja-koulutusta sekä koordinoi ja kehittää suomenkielistä metsämörritoimintaa. Keskeistä toiminnassa ovat luonnossa toimimisen ilo, kiireettömyys ja kokemuksellisuus.

Metsämörritoimintaa voi hyödyntää tavoitteellisesti työskenneltäessä erilaisten asiakasryhmien kanssa. Perhetyötä tehdään asiakkaan ja perheen kotona sekä kodin lähiympäristössä. Lähiluontoa voi kuvailla matalan kynnyksen ajattomaksi oppimis- ja toimintaympäristöksi, johon meillä kaikilla on pääsylippuna ”jokamiehenoikeudet”. Perhetyön tapaamisilla lähiluontoon lähteminen lisää jo itsessään liikettä, jolla suora yhteys liikunnallisen ja terveellisen elämäntavan edistämiseen ja ruutuajan vähenemiseen. Lähiluonto antaa mahdollisuuksia perhetyön toiminnallisten menetelmien käyttöön, joilla voidaan tukea perheen sisäisiä sosiaalisia suhteita, vahvistaa perheen omia voimavaroja ja vuorovaikutusta sekä edistää heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Metsäretket ovat helposti toteutettavissa vuoden- ja kellonajasta riippumatta perheen aikatauluihin sopiviksi. Vanhemmuuden ja arjen struktuurin ja rytmin sujuvuutta lapsiperheissä voidaan tukea luontoilemalla säännöllisesti, jolloin ulkoilulle, leikille, ruokailulle ja levolle muodostuu oikea-aikaisuus. Lähiluonto toimii terveyttä edistävänä toimintaympäristönä tarjoamalla raittiin ja luonnon rauhan lisäksi mm. mikrobialtistusta, jolla yhteys parempaan vastustuskykyyn. Säännölliset metsäretket ja luontotapaamiset voidaan teemoittaa asiakkaiden tavoitteiden ja toivotun muutostyön mukaisesti. Voimavara- ja ratkaisukeskeistä työskentelytapaa voidaan yhdistää ongelmanratkaisutaitoja, luovuutta ja mielikuvitusta hyödyntäen. Lähiluonto mahdollistaa ilmaisen ja kokemuksellisen ympäristön perheen yhteisen mukavan tekemisen vahvistamiseen, tunnetaitotyöskentelyyn, aisti- ja kehontuntemusharjoitteisiin sekä työskentelyssä usein käytettävien perhetilanteen kartoituslomakkeiden, korttien ja roolikarttojen käytön. Dialogisen keskustelun tukena on mahdollista hyödyntää digitalisaatiota, valokuvausta ja luonnon värimaailman kokemuksellisuutta.

Metsämörri- satuhahmo kutsuu aikuiset ja lapset luontoon leikkimään, liikkumaan, viihtymään, oppimaan ja seikkailemaan. Metsämörriretket toistuvat viikoittain ja retkillä on tietty kaavansa. Osallisuus, kestävä elämäntapa sekä perinteiden jakaminen ja vaaliminen ovat toimintaa ohjaavia arvoja. Metsämörritoiminta tukee lasten kasvua ja kehitystä laaja-alaisesti ja ikätasoisesti opetuskokonaisuudet huomioiden. Metsämörri-toiminta muuntautuu moneksi vain mielikuvitus on rajana!

– Mari Otava, Metsämörriohjaaja

Kuvan lähde: Suomen Latu ry